Pohjois-Afrikan korkeimmalla huipulla // Atlasvuoret ja Mount Toubkal (video)

Halusimme lähteä lomalle. Kriteerinä lentojen varaukselle oli halpa ja lähellä, mutta Euroopan ulkopuolella. Marokkohan se sieltä tupsahti.

Muutama viikko myöhemmin aloin tutkia että mitä siellä Marrakechissa sitten oikein voisi tehdä. Ainiin ne Atlasvuoret! Tuo vuoriryhmä pitää myös sisällään Pohjois-Afrikan korkeimman vuoren, Mount Toubkalin, 4167m. Tämän tajuttuani tiesin tarkalleen mitä tekisimme tällä matkalla.

näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

näkymä hotellihuoneemme ikkunasta / riad Atlas Prestige / imlil

Ennen vuorelle lähtöä yövyimme yhden yön Imlilin pikkukylässä, Riad Atlas Prestige-nimisessä majatalossa joka osoittautui täydelliseksi aloituspaikaksi. Hotellin omistajat auttoivat oppaan löytämisessä ja saimme heidän kauttaan hoidettua kaikki järjestelyt vuoren valloitusta varten. Ikkunasta näkyi upeat vuorimaisemat, ja Marrakechin hiostavan kuumuudeen jälkeen vuoristoilma ja vajaa kolmisenkymmentä astetta tuntui leppoisan viileältä.

 

Day 1

Oppaamme Hussein, muulimme jonka nimeä en tiennyt ja kokkimme (kyllä, pakettiin kuuluu kokki) jonka nimeä en vielä useammankaan kerran jälkeen ymmärtänyt odottivat majapaikkamme ovella klo 9 aamulla. Ruokatarpeet oli pakattu muulin selkään, mutta mukaan mahtui vielä helposti kaksi rinkkaa.

Matka alkoi mukavasti hiekkatietä pitkin ja mukaamme lähti kylän puolisokea koira. Vaikka alussa nousu oli rauhallista eikä ollenkaan jyrkkää, väsyin jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, sillä kuumuus ja auringonpaiste vei suuren osan energiastani. Vesipulloni tyhjeni aivan liian nopeasti.

ruokailu vuorivaelluksella toubkal
taukopaikka atlasvuorilla

Kolmen tunnin kävelyn jälkeen pysähdyimme lounaalle. Meillä ei ollut aavistustakaan mitä muulin selkään oli pakattu, enkä olisi ikimaailmassa osannut odottaa sitä luksuslounasta minkä kokkimme pienen vuorimajan takahuoneessa kokosi. Hän oli jopa tuonut mukanaan posliinilautaset ja pöytäliinan! Tarjolla oli oliiveja, suolakalaa ja tuoretta salaattia, pastaa, tomaattikastiketta ja lihapullia. Ja lounas aloitettiin toki minttuteellä.

kantoapu muuli atlasvuoret toubkal

Lounaan jälkeen energiatasot olivat taas huipussaan ja jyrkemmäksi muuttunut nousu ei tuntunut liian rankalta kun hento tuulenvire helpotti hidasta askellusta. Maisemat olivat sekoitus verheyttä, satunnaista vuoristokasvillisuutta ja vielä toistaiseksi kauempana siintävää lumihuippuista vuoristoa. Koira seurasi edelleen mukana. Tässä vaiheessa matkaa ohitimme myös säännöllisin väliajoin pieniä vuoristokioskeja joista sai ostaa limpparia ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Vessojakin löytyi, tai no siis reikiä lattiassa. Mutta ottaen huomioon vuoristokasvillisuuden harvuuden, oli tuo seinillä ympäröity reikä aika luksusta miesporukassa liikkuvalle naismatkailijalle.

mount toubkal atlasvuoret vaellus
opas toubkal atlasvuoret
kulkukoira atlasvuorilla

Noin neljä tuntia lounaan jälkeen saavuimme vuoristomajalle, jossa yöpyisimme yhden yön. (Koirakin edelleen mukana ja löysi majan pihalta kaverinsa.) Suoraan huipulle ei saa ensimmäisen vaelluspäivän aikana pyrkiä, sillä ensin täytyy totutella ohueen ilmanalaan. 3207 metrin korkeudella sijaitseva 'Refuge Toubkal Les Mouflons' oli askeettisuudestaan huolimatta selkeästi se majapaikoista hienompi vaihtoehto tällä reitillä. Ehdin ensimmäisenä suihkuun ja sain kuumaa vettä, toisin kuin poikaystäväni, joka nautiskeli ensin terassilla kokkimme keittämän minttuteen. Kahdenkymmenen hengen huoneen ja siskonpedin jouduimme jakamaan ainoastaan kahden keski-ikäisen espanjalaismiehen kanssa. Mietin mielessäni että jos tuo toinen tuolla mahalla pääsee huipulle niin niin kyllä minäkin. 

minttutee atlasvuorilla
Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

Telttailukin olisi vaihtoehto vuorilla

majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

majapaikkamme kolmentuhannen metrin korkeudessa

Day 2

Heräsimme neljältä aamulla jättäen espanjalaiset kuorsaamaan kaksinaan. Kokkimme oli kasannut aamupalapöytään keksejä, pähkinöitä, vehnäleipää, mansikkahilloa ja Nutellaa. Herättelimme itseämme lisäksi pikakahvilla ja vartin päästä Hussein jo huutelikin ovella 'yalla yalla', lähdetään ennen kuin aurinko on liian korkealla. Muuli ja kokki jäivät tässä vaiheessa odottelemaan vuoristomajalle. Koiraakaan ei enää kiinnostanut tämä viimeisin ja hankalin etappi.

Heti parin metrin päästä tajusin, että tämä päivä olisi huomattavasti rankempi kuin eilinen trekkaus. Samantien saimme hyppiä kiveltä toiselle ja nopeasti olematon polku jyrkkeni ja jouduimme valitsemaan askeleemme erittäin tarkasti. Ohut ilmanala ja jyrkkä nousu sai askeleen tuntumaan äärimmäisen painavalta, ja otimmekin niitä melkoisen rauhalliseen tahtiin. Liikuimme eteenpäin hitaammin kuin yksivuotias upottavalla suolla.

Tällä etapilla ei sentään tullut kuuma. Aikainen aamu, lumihuipun lähentyminen ja tuulen voimistuminen pitivät huolen siitä että kuuma ei tulisi vaikka kuinka rankalta tuntuisi. Ja rankalta se tuntuikin. En toistaiseksi elämäni aikana ole tehnyt mitään mikä olisi ollut fyysisesti rankempaa kuin tämä kokemus. Hussein salli meidän pitää minuutin mittaisia taatelitaukoja. Siinä vaiheessa kun kohtasimme ensimmäisiä jäisiä lumihankirykelmiä, alkoi vuorikiipeily tuntua todelliselta, ei tämä ihan mikä tahansa sunnuntaikävely ole!

mount toubkalin huipulla

Huipulle saavuttua fiilis oli aika upea. Ei niinkään pelkästään maisemien takia, ei niin korkealla oikeastaan ihan hirveästi näe vieressä olevien vuorien lisäksi. Mutta se fiilis kun rankan fyysisen kokemuksen jälkeen on saavuttanut jotain niin konkreettista. Että on niin korkealla että kaikki muu tuntuu kaukaiselta ja mitättömältä. Todellinen arjesta irtautuminen.

Huipulla oli ruuhkaa

Huipulla oli ruuhkaa

Huipun saavuttamisen huuma haihtuu kuitenkin nopeasti. Nyt pitäisi vielä jaksaa kävellä koko matka takaisin Imlilin vuoristokylään. Käytännössä alastulo on helpompaa ja nopeampaa, mutta ei todellakaan mitään herkkua. Reidet maitohapoilla alamäkeen meno irtokiviä varoen on haasteensa sekin. Muutaman läheltä piti liukastumistilanteen ja jyrkimmän osuuden jälkeen saavuimme takaisin vuorimajalle, jossa muuli ja kokki odottelivat meitä valmiina jatkamaan takaisin kylään. Ensin syötäisiin toki lounasta. 

Alaspäin mennessä alkoi hellekin taas tuntua iholla. Hussein ja kokki kävelivät edellä ja vanhoina konkareina kepeästi katosivat useampaan otteeseen näkyvistämme. Ja me luulimme liikkuvamme nopeasti! Voi kun voisin ratsastaa muulin kyydissä takaisin kylään, ajattelin... En kehdannut kysyä. Mitä lähemmäs kylää saavuttiin, sitä tuskaisempi oloni oli. Kuuma, niin kuuma, ja kaikki energiani oli kadonnut. Tässä vaiheessa en enää kiinnittänyt minkäänlaista huomiota maisemiin. Halusin vain kylmään suihkuun ja jalkoja lepuuttamaan.

Lopulta saavuimme takaisin riadiin josta olimme edellisenä aamuna lähteneet liikkeelle. Minttuteen jälkeen hyppäsimme taksiin ja takaisin Marrakechiin. Vanhaan kaupunkiin, Medinaan, saavuttuamme alko rankkasade. Otimme vilvoituksen avosylin vastaan raahatessamme rinkkojamme ja laukkujamme viimeisillä voimilla loman loppupäivien majapaikan ovelle. 

 

Facts and figures:

Majoitus Imlil-vuoristokylässä: Riad Atlas Prestige, 39 euroa/yö. Suosittelen!
Kahden päivän vuoristovaellus, sisältäen paikallisen oppaan, kokin, muulin ja yön vuoristomajassa: 220 euroa yhteensä kahdella henkilölle. Maksoimme lisäksi sekä kokille että oppaalle molemmille 200 dirhamia (n.20 euroa) tippiä.
Taksi Marrakechista Imliliin ja takaisin: vajaa 2 tuntia ja 35 euroa suunta
Suositeltavat varusteet kesäkaudella: Hyvät ja nilkkaa tukevat vaelluskengät, otsalamppu (vuoristomajalla on sähköt päällä vain hetkellisesti), lippis tai vastaava hattu (mulla oli vaan huivi, huono idea), kiipeilykeppi (sillä on varmaan joku oikea nimikin, mutta siis sellanen kävelykeppi, meillä ei ollut ja se harmitti koska olisi varmasti helpottanut kulkemista joillain osuuksilla), kevyt reppu jossa kantaa vesipulloa ja pieniä eväitä, aurinkorasvaa (minä paloin), särkylääkettä (mulla meni tolla reissulla kolme koska ohut ilmanala aiheutti päänsärkyä), hengittävät vaatteet ja toiselle päivälle pipo, hanskat ja tuulitakki ja -housut.

Oletko sinä koskaan kiivennyt vuorelle, Toubkalille tai jollekin muulle? Mitä vinkkejä jakaisit aloitteleville vuorikiipeilijöille?

 

Miltä Brexitin voitto näytti Lontoosta käsin?

Tunnustan että kansanäänestystä edeltävinä viikkoina yritin olla seuraamatta kampanjointia ja keskusteluja Britannian EU-jäsenyyden osalta, sillä minulla ei olisi minkäänlaista sananvaltaa kyseisessä äänestyksessä. Vaikea siltä oli kuitenkin säästyä. Yritin silti olla stressaamatta aiheesta johon en voi millään lailla vaikuttaa. Toki näin EU-kansalaisena syvästi toivoin että tulos olisi ollut jotain aivan muuta.

Perjantaina heräsin kello 6.30 siihen kun poikaystäväni (EU-kansalainen hänkin) laittoi BBC:n uutiset päälle ja otsikot huusivat "OUT". Kämppikset heräsivät ja istuivat viereemme seuraamaan uutisia mykistyinenä. Eurooppalaisia hekin. Olin jostain kumman syystä ollut niin luottavainen sen suhteen että Britit äänestäisivät 'Remain', että tulos tuntui osittain jopa shokilta. Lontoo äänesti "in" ja niin myös kaikki läheiset tuntemani ihmiset joilla äänioikeus oli. Elän siis selkeästi erittäin hyvin vuoratussa kuplassa. 

Toki tuo kupla oli alkanut hiukan rakoilemaan Brexit-kampanjoinnin myötä. Tuntui että sitä vedettiin pääsääntöisesti maahanmuuttoon liittyvillä argumenteilla. Näin maahanmuuttajana se tekee tietenkin olon hiukan ei-toivotuksi. Itse olen aina nähnyt Britannian enemminkin voittavana osapuolena mitä tulee maahanmuuttoon. Niin sanottu 'aivovuoto' monesta maasta koituu nimenomaan Britannian hyödyksi. Britteihin muuttaa paljon koulutettuja, ammattitaitoisia ja jo englantia sujuvasti puhuvia ihmisiä, jotka tuskin missään vaiheessa maahanmuuttoprosessiaan vievät Briteistä enemmän rahaa kuin tuovat. Mutta ihmiset näkevät mitä haluavat, ja kukaan ei mainitse puolalaisia arkkitehtejä, vaan puolalaisen autonpesijän joka suostuu tekemään työn puoleen hintaan, täten kriitikoiden mielestä vieden paikallisen autonpesijän työpaikan. Ymmärtääkseni se ei kuitenkaan ollut EU joka pakotti Brittien hallituksen seuraamaan tietynlaista kansantalouden mallia?

Aamulla junassa tunnelma oli oudon painava. Ehkä olin vain itse mietteissäni ja kuvittelin haistavani tämän fiiliksen muistakin, tai sitten Brexit ihan oikeasti tuntui ilmassa. Kävin ostamassa aamupalan "Pret A Manger"-nimisestä kahvilasta, jossa puuroni valmisti bulgarialainen, kahvini taiteili espanjalainen ja rahani pyysi italialainen. Toimistolle saavuttuani oli puheenaihe luonnollisesti sama koko päivän. Suurin osa kollegoistani on EU-kansalaisia, joilla on Englannissa englantilaisiksi syntyneet lapset.

Tämä onkin yksi mielenkiintoisimmista tilanteista. Briteissä on valtava määrä kansainvälisiä avioliittoja, joissa jompi kumpi tai molemmat osapuolista ovat EU-kansalaisia joilla ei ole Britannian passia. Mutta heidän lapsena ovat syntyneet Briteissä ja tätä kautta saaneet kansalaisuuden. Monelle heistä olisin toivonut oikeutta äänestää. Toki on epätodennäköistä että heidän oleskelulupaansa tulisi mitään muutoksia, se olisi aika absurdia.

Iltapäivällä toimari kutsui kaikki Euroopan toimistot puhelimen äärelle. Varmisti että tämä ei tule vaikuttamaan meihin. Jokaista autettaisiin hankkimaan työlupa ja viisumi kun sen aika tulee. Kaikki kuuntelivat mietteliäinä.

Mielenkiintoisintahan tässä tilanteessa todellakin on se, että kukaan ei oikein tiedä mitä tulee tapahtumaan. Epävarmuus on sana jota viljellään joka puolella.

Illalla poikaystäväni tuli kotiin ajotunnilta (kyllä, luit oikein, kolmekymppinen poikaystäväni ei ole lontoolaisena aiemmin tullut ajatelleeksi ajokortin hankintaa, se on aika turha suurkaupungissa), joka oli ollut melkoisen haastava. Sai ylläpitää kiihkeää keskustelua Brexitistä samalla kun yritti keskittyä Lontoon ruuhkassa hengissä pysymiseen. Opettaja oli sieltä harvinaisesta Lontoon kaupunginosasta jossa suurin osa kannatti eroa. Tosin tuon tunnin ja keskustelun jälkeen hän tunnusti että jos olisi asiaa katsonut ihan joka kantilta, olisi ehkä sittenkin äänestänyt toisin.

Vaikka sanoin etten tunne ketään joka olisi äänestänyt out, niin ei voi väittää etten tietäisi ketään joka oli näin tehnyt. Jokainen taksikuski jonka kyydissä istuin parin viime viikon aikana tuntui äänestäneen Brexitin puolesta. Luokkaeroistaan tunnettu Britannia on tämän kansanäänestyksen aikana tuonut taas selkeämmin esille jakautuneen yhteiskunnan. Ja uskoisin että moni joka on pettynyt siihen politiikkaan joka on asettanut vähemmän koulutetut ja niissä perinteisiin kuoleviin teollisuudenaloihin nojautuvissa kaupungeissa asuvat ihmiset entistä huonompaan asemaan käyttivät nyt ääntään protestina. Protesti toimi, mutta olihan se vähän kuin jos lähtisi kadulle mielenosoitukseen ja ampuisi itseään jalkaan. Saisit varmasti siinäkin äänesi ja asiasi esille - mutta heräisit aamulla reikä pohkeessa. EU:ta on helppo käyttää syntipukkina. Jos vaihtoehto on että jatketaan samaan malliin tai tehdään suuri muutos, niin totta kai on helppo tehdä johtopäätös että otetaan mieluummin riski ja pistetään pakka kunnolla sekaisin, sen sijaan että äänestettäisiin nykytilanteen puolesta. Voi kun politiikka ja kansantaloustiede olisikin näin helppoa ja yksinkertaista. 

Lauantaina muutimme pianon, kitaran ja ainoan huonekalumme, kirjahyllyn, uuteen asuntoomme. Muuttoautoa ajoi ja kantoapuna toimi romanialainen. Tiedätte varmaan minkälaisen keskustelun tällä kertaa kävimme Brexitistä. Heidän kantansa oli aika suorasukaisesti että koitapa saada britti tekemään tätä duunia tällä hinnalla, ei onnistu, et löydä. 

Itse en kannata sitä että palkat ajetaan liian matalaksi, mutta toisaalta samalla en voi kun arvostaa heitä jotka lähtevät etsimään työtä muualta jos sitä ei kotimaasta löydy. Ja sitä en siedä millään tasolla että joku purkaa tyytymättömyyttä omaan tilanteeseensa ja työttömyyteensä rasismina näitä  pienipalkkaisia (ja ihan kaikkia muitakin) ulkomaalaisia kohtaan. Ja yhtäkkiä tämä äänestystulos on tehnyt rasismista taas hetkellisesti hieman suorasukaisempaa…

Se onkin se joka minua henkilökohtaisesti ketuttaa tässä tilanteessa kaikkein eniten. Missä on solidaarisuus, ajatus siitä että asioita tehdään yhdessä ja maiden rajoja ei suljeta muureilla. Vaikka EU onkin byrokraattinen hirviö, niin onhan se silti pitänyt Euroopassa rauhan ja luonut yhtenäisyyttä. Tai ainakin yrittänyt. Brexit tuntuu vähän samalta kuin persujen voitto. Tai Trumpin. Auta armias jos se koskaan tapahtuu.

Viikonlopun aikana Facebook oli pitkästä aikaa mielenkiintoinen. Uutisvirta täyttyi mitä mielenkiintoisimmista meemeistä. “Fromage not Farage!” Harmistuneiden statuspäivitysten lisäksi erilaisia uutisartikkeleita jaettiin innolla. Omasta kuplastani johtuen en uutisvirrasta pahemmin löytänyt lukemista Brexitin hyödyistä. Mutta eipä sitä ihan etsimälläkään helppoa ollut löytää. Boris piiloutui ja The Sun julkaisi artikkelin Brexitin vaikutuksesta tavallisen ihmisen talouteen - negatiiviselta kannalta! Mihin tämä maailma on menossa jos Boris ei halua olla esillä ja The Sun puhuu kerrankin jostain aiheesta vakavasti!

Mutta miten tämä vaikuttaa minuun henkilökohtaisesti käytännön tasolla juuri nyt? No eipä sen kummemmin. Suomesta aikonaan nostamani opintolaina on vähän kalliimpi maksaa takaisin. Jossain vaiheessa joutuisi paperihommiin jos haluaisi jäädä. Mutta ehkä se on sitten hyvä aika vaihtaa maisemaa.

-----

Tätä tekstiä kirjoittaessani katsoin jalkapalloa. Islanti voitti Englannin. Hymyilyttää. Brexit vol 2. Toisaalta ei saisi olla vahingoniloinen. Harmittaa jo nyt niiden puolesta jotka äänestivät “Leave” koska uskoivat poliitikoiden valheisiin. Sekä Boris että Farage ovat peruneet puheensa. Enää ei olisikaan kuulemma niin kiire erota. Too little too late…

 

Mitä mietin kesäkuussa

Kesäkuussa on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Kiipesin vuorelle. Kävin taas Köpiksessä. Vuokrattiin uusi asunto. Ehditään vielä sinne muuttamaankin kesäkuun puolella. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa Readingissä ja vierailun syynä olleen konferenssin akateemisuus sai muistelemaan kaiholla opiskeluaikoja. Josko sitä sittenkin jonain päivänä tekisi tohtorin.

Tai sitten ei. Koska sitäkin olen pohtinut miksi en aikoinani vain valinnut jotain helpompaa reittiä. Joku peruskoulutus josta johonkin perusduuniin jossain peruspaikkakunnalla. Suomessa siis. Olisin nyt varmasti asunnonomistaja jolla olisi reilusti vapaa-aikaa ja elämä helppoa kuin Oltermannia viipaloisi. Koska onhan nämä Lontoon asuntomarkkinat aika perseestä.

Ja vähän kaikki muukin välillä. Mutta kun en vaan oikein osaa olla paikoillani. Haluaisin vain seikkailla ihan koko ajan ja joka päivä. Vannoin etten vuorelle enää ihan heti uudestaan kiipeäisi. Olihan se rankkaa. Mutta silti mielessäni kihelmöi jo Kilimanjaro.

Mitä jos tekisin lupauksen. Että jos käy Brexit niin sitten myös Britannikexit? Olisihan tämän blogin nimikin jo vaihdon tarpeessa. 

Huomasin tänään että innokkaat argentiinalaiset ovat saaneet Argentiinan muisteluvideolleni jo yli 17 000 katselukertaa. (Ja 125 kommenttia joissa kerrotaan että mateen pitää laittaa sokeria.) Se on paljon se jos ottaa huomioon että yleensä videoni katsotaan ehkä kolmesataa kertaa. (Äiti sata, iskä sataviiskyt ja sisko sata.)

Nyt kun vietämme viimeisiä päiviä Limehousessa, tajusimme kuinka vähän olemme tehneet niitä asioita joita suunnittelimme tällä alueella tekevämme. Viime viikonloppuna kävimme sitten vihdoinkin Gandalfin omistamassa Rypäleet-pubissa. Asiakaskunta oli enemmän rusinaa kuin rypälettä, mutta olihan se ihan kiva näin kolmenkympin kolkutellessa tuntea itsensä juottolassa junioriksi.

atlasvuoret tagine
lontoo
limehouse

P.s. Pääsin myös Madventuresin ja Ulkoministeriön kirjeenvaihtajaksi. Sehän sopii täydellisesti sillä lähitulevaisuudenhaaveeni on tehdä matkaohjelma ja ryhtyä salaiseksi agentiksi siinä samalla diplomaattisuudellani maailmaa parantaen. Ja tämä ei ole muuten mikään vitsi. Paitsi ehkä salaisen agentin kohdalta. Koska salaiset agentit eivät kai saa kertoa olevansa salaisia agentteja.